Historia


26.3.1965 Kempeleen kunnallisalojen työntekijät

27.11.1965 Merkintä yhdistyksen perustamisesta KTV:n rekisteriin

Vuonna 1971 nimi muuttui; Kempeleen kunnallisten työntekijäin osasto 680

Vuonna 1989; Kempeleen kunnalliset työntekijät ry, os 680

Vuonna 2005 perustettiin uusi liitto JHL eli Julkisten ja hyvinvointialojen liitto, joka on julkisella ja yksityisellä hyvinvointipalvelusektorilla työskentelevien ammattiliitto. JHL:ään kuuluu  valtion, kuntien, kuntayhtymien, niiden liikelaitosten tai yhtiöiden, yleishyödyllisten yhteisöjen työntekijöitä.

Kempeleen JHL ry, osasto 680, vuodesta 2005.


" OULU helmikuu 11 päivänä 1965 päivätty kirje on osoitettu Kunnallis- ja sairaala-alojen Liiton toimistoon Maila Ylivuorelle

Osastojen perustamiset

Kiitos kirjeestä ja vaivaan jälleen samalla asialla. Tosin en tarvitse materiaalia, sillä sitä minulla on ainakin toistaiseksi. Kokouskutsu koskee tällä kertaa Kempeleen kunnan palveluksessa olevia viranhaltijoita ja työntekijöitä. Luvan osaston perustamiseen olen saanut Antilta. Muotoile kokouskutsu siten, että voit toimittaa sen myös Kempeleen puutarhakoulun työntekijöille. Tuon kokouspaikan saat jättää avoimeksi. Monistaisin kyllä nuo kutsutkin, mutta olen huomannut, että se vähän auttaa kun kutsu tulee Liitosta. Osastosta ei tule suuri, mutta ei osastoa puuhaaville saanut lupautumaan työhuonekunnaksi Haukiputaan osastoon. Menen kokoukseen, joten sen voit merkitä. Laskin tuolla alussa vähän lööperiä. Lupa onkin Nisseltä eikä Antilta.

Hyvää talven jatkoa

Rautatienkatu 22. Oulu     Ammattiyhdistysterveisin, Kalle Pirttijärvi"

Tästä kirjeestä alkoi yhdistyksemme toiminta.